Mistä on hyvä loma tehty? Auringon nousun ja laskun väliin jäävistä ennalta määrittelemättömistä hetkistä, kun päivän kulkua ohjaavat mielihalut ja hetkelliset tarpeet. Liikuntaa jos huvittaa, ruokaa kun on nälkä. Uimista kirkkaassa vedessä. Kalaparvien seuraamista vedenalaisten kallioiden rosoisilla pinnoilla. Auringon lämpöön kietoutumista. Nukahtamista kirja kädessä rannalle, heräämistä aaltojen pauhuun. Ajan verkkaista lipumista, ajantajun häviämistä.
Luvassa melkoinen määrä kuvia viimeviikkoiselta Podgoraan, Makarskan Rivieralle Kroatiaan suuntautuneelta matkalta. Lomailu irrotti arjesta ja tuli tarpeeseen. Vaikka lomaa voi hyvin viettää kotonakin, on se yrittäjälle usein enemmän tai vähemmän työntäyteistä. Parin tunnin lentomatkan päässä oleva kohde siirtää ajatukset täydellisesti lomailuun ja työnteon off-tilaan.
Lomalla parhautta ovat ne raukeat, utuiset hetket, kun auringon paahde vaihtuu lempeäksi lämmöksi. Kun aallot lyövät rantaan ja kirjojen tarinat vievät mukanaan. Ne hetket, kun rannat tyhjenevät turisteista ja paikalliset saapuvat kylmien juomien kera nauttimaan päivän viimeisistä hetkistä. Nälkä saa lopulta palaamaan maan pinnalle, hakeutumaan hotellille ja huuhtelemaan iholle kuivuneet suolahippuset.
Ihania ovat myös ne aamut, kun havahtuu pikkuhiljaa kaduilta kantautuviin ääniin. Kun meri on tyyni ja parvekkeelta voi katsella laiturilla istuskelevia kalastajia. Kun lähikonditorian vastaleivotun leivän tuoksu houkuttelee astumaan sisään ja mukaan lähtee paperipusseihin pakattuja valtavan kokoisia croisantteja. Aamu-uinti, kiireetön parvekkeella nautittu aamiainen. Laventelin ja meriveden tuoksu.
Rakastuin Kroatiaan – kristallinkirkkaaseen veteen, korkeisiin vuoriin, joiden huippuja pilvet hipovat kevyesti vuoristotuulten kuljettaessa niitä. Turkooseihin poukamiin, Adrianmeren lämpimiin aaltoihin. Sinisen eri sävyihin, makeisiin hedelmiin, jotka lipuvat käden ulottuville hedelmäveneen tuomina.
Luonnon kesyttämätön kauneus houkutteli tutkimaan paikkoja, juoksentelemaan mutkittelevilla rantareiteillä. Tutkimaan oliivipuiden välissä puikkelehtivia polkuja, yllättäen eteen avautuvia satumaisia maisemia. Hämmentäviä nudistirantoja ja pitkiä myyntikojujen ja ravintoloiden valloittamia vilkkaita rantakatuja. Kurkkimaan kylien kapeille kujille, rosoisten maalipintojen ja taottujen rautakaiteiden koristamille kaduille. Vaeltamaan vehreässä Krkan luonnonpuistossa. Pulahtamaan sen viileisiin vesiputouksiin. Kävelemään reiteille, joita reunustivat viikuna-, oliivi- ja sitruunapuut.
Toki Kroatia on niin paljon muutakin. Moottoriteiden tietullien pitkiä autojonoja, ahtaanpaikankammoa herättäviä kilometrien mittaisia vuoria lävistäviä tunneleita. Vaarallisen kapeita ja jyrkkiä vuoristossa mutkittelevia teitä ja metsäpalojen jälkeensä jättämiä riutuneita alueita, joissa hiiltyneet puunrungot muistuttavat luonnon armottomuudesta. Luotien rei’ittämiä talojen seiniä ja raunioita, maaseutukylien teiden varsilla olevia hautakiviä, mitkä riipaisevalla tavalla palauttavat mieliin 90-luvulla soditut sodat ja kuolonuhrit. Nuo tavalliset perheet, isät ja pojat, jotka menettivät sodassa henkensä.
Viikon aikana pääsee tutustumaan maahan vain pienen pintaraapaisun verran. Ahmin jokaista uutta tuoksua, kirkkaita värejä ja vierasta kieltä, kuin haluaisin tallettaa ne koko pitkän ja pimeän talven varalta uudelleen koettaviksi. Tämä maa, sen lämpö ja värit toivat hymyn huulille. Hymyilin vieraille, katselin hymyillen lasteni rusketusraitoja ja vaalentuneita hiuksia. Hymyilin bussista heijastuvalle auringon tummentamalle peilikuvalleni ja vuoristoiselle maisemalle. Hymyilin sille ravintolassa päivystävälle kulkukissalle, jolle livautin salaa osan grillatusta markillistani.
