osa 2
Edellisestä Tallinna-postauksestani kerkesi vierähtää tovi jos toinenkin. Kävi nimittäin niin, että minusta kehkeytyi syksyn aikana ihan mahdoton reissunainen. Viikot ovat olleet aika ajoin niin vauhdikkaita, etten tunnista omaa elämääni.
Majoituimme siis syyskuun alussa viikonlopun mittaisella Tallinnan piipahduksellamme vanhassa kaupungissa sijaitsevassa useilla palkinnoilla palkitussa Savoy Boutique Hotellissa. Hotelli on rakennettu vuonna 1860 ja kunnostettu vuonna 2006 art deco -tyyliin. Art deco -tyyliin ovat vaikuttaneet suuresti 1900-luvun alkupuolen taidesuuntaukset, kuten kubismi, konstruktivismi ja futurismi. Tyyliin otettiin paljon vaikutteita myös Art nouveaun koristeellisesta muotokielestä. Hotellihuoneet olivat erittäin viehättäviä tyylinsä edustajia ja huomattavasti maltillisemmin toteutettuja – valittu tyyli näkyi sisustuksen pienissä detaljeissa – kuin dekoratiivinen ja mahtipontisen näyttävä aulatila. Tällaiselle minimalistisesta tyylistä pitävälle esteetikolle aulatilan sisustus oli vähän too much. Toisenlaisen maun omaava olisi kenties luonnehtinut aulaa sanoilla kodikkaan romanttinen ja viehättävän lämminhenkinen ja ymmärrän toki tuollaisenkin näkemyksen. Mielestäni tuo tila oli terrakotan värisine seinineen kuitenkin hiukan tunkkainen ja vaatisi pientä kevennystä. Tyylille ominaista ovat geometriset kuviot, mitkä toistuivat lattiamatoissa ja koristeellisissa porraskäytävien kaiteissa, eksoottiset puulajit ja kiillotetut pinnat joita pystyi hivelemään aulatilan massiivisissa antiikkinahkasohvissa istuskellessaan. Me tosin olimme niin kiireisiä paikasta toiseen juoksentelijoita, ettemme malttaneet istuskella aulassa paria minuuttia pidempään, mutta kerkesi siinäkin vähän käsinojien kiiltävää pintaa silitellä.
Ylimmän kerroksen huoneestamme avautui huikea näkymä kattojen yli merelle saakka. Olin hiukan huvittunut huoneen nurkassa olevasta maalaustelineestä. Toki myös ilahduin. Enhän pane ollenkaan pahakseni jos saan silloin tällöin sipaista muutaman hapuilevan viivan paperille ja hypistellä puuvärisarjan värivalikoimaa. Voitte siis jättää raskaat maalaustelineenne ja värinne kotiin! Teidän taiteelliset intohimonne on tässä hotellissa pantu merkille!


Sivuutan nyt eriävät näkemykseni tyylisuunnista ja sisustuksellisista ratkaisuista olan kohautuksella ja voin mitä lämpimimmin suositella majoittumista tässä pienessä sympaattisessa hotellissa! Ja mitäpä muuta sitä ihminen haluaisikaan sanoa ullakkohuoneessa kaupungin kattojen yläpuolella suljettujen ikkunaluukkujen takana rauhaisasti nukutun yön jälkeen. Runsaiden aamupalapöytien antimista perin pohjin nautiskeltuamme hyppäsimme hotellin edestä taksiin ja sukelsimme utuiseen syyspäivään suuntana Kumun taidemuseo.





Olen jo useiden vuosien ajan halunnut nähdä suomalaisen arkkitehti Pekka Vapaavuoren suunnitteleman museorakennuksen. Kumu, jonka nimi juontaa viron kielen taidemuseota tarkoittavan kunstimuuseum-sanan kirjaimista on yksi neljästä Viron taidemuseon yksiköstä, ja se on valittu vuonna 2008 vuoden eurooppalaiseksi museoksi. Museorakennuksesta järjestettiin vuonna 1994 arkkitehtikilpailu, minkä yhtenä ehtona oli, ettei rakennus saa riistää Kadriorg-puistossa olevaa historiallisesti merkittävää Kadriorg-palatsin asemaa. Tuo Venäjän tsaari Pietari Suuren vaimolleen Katarinalle rakennuttama Kadriorg-palatsi ja sitä ympäröivä puistoalue ovat valtavan kauniita. Kirkkaan punaisena loistava barokkirakennus ja sitä ympäröivät symmetriset kukkaistutukset, puistomaiset metsäalueet lampineen ja suihkulähteineen ovat yhä kaupunginosan merkittävin nähtävyys. Kaiken tämän yltäkylläisen kauneuden keskellä ihastuin erityisesti vuonna 2011 avatusta japanilaisesta puutarhasta. Puutarhan on suunnitellut tunnettu japanilainen maisema-arkkitehti Masao Sone, jonka kerrotaan ihastuneen Tallinnan vanhankaupungin mukulakivikatuihin ja toteuttaneen tätä ideaa myös tuolla Kadriorg-puiston koillisosassa sijaitsevassa japanilaisessa puutarhassa.



Pienet kivetyt polut, lukuisat havupuut, vihreän moninaiset sävyt, veden ja kasvuston muodostama esteettinen kokonaisuus tekivät valtavan vaikutuksen tällaiseen metsässä samoilevaan luonnon tarkkailijaan. Tepastelin kosteassa syyssäässä kuin pieni touhukas geisha ja yritin imeä itseeni sitä levollisuutta ja rauhaa, mitä puiston jokainen neliö huokui. Olisin huoletta voinut jäädä sinne pehmeän kosteaan vihreyteen ja kasvattaa iholleni sammalkerroksen.





Kumun amfiteatterin muotoinen vihertävänä hehkuva rakennus seisoo vaikuttavana vain kivenheiton päässä japanilaisesta puutarhasta, puiston reunamilla rinteessä sulautuen ympäristöön täydellisesti. Taidemuseo on verhoiltu kalkkikivellä, hapotetulla lasilla ja kuparilevyillä. Pitkiin käytäviin suodattuu valoa kattoikkunoista ja ympäröivän puistoalueen vehreys tuntuu jatkuvan kivetyltä sisäpihalta museoon saakka.
Ja mitä noiden rosoisten seinien sisäpuoli ja pitkien käytävien johdattelemat salit sitten tarjosivatkaan syyskuisille kävijöilleen?
”Musiikkimaailmasta taiteeseen siirtynyttä Tommy Cashia ja amerikkalaista muotisuunnittelijaa Rick Owensia yhdistää kiinnostus visuaalisessa kulttuurissa liikkuviin outoihin, marginaalisiin tai rajat ylittäviin teemoihin. Kummankin taiteilijan tuotannolle on tunnusomaista ihmiskehon rohkea käsittely, tietoinen fetissikulttuurilla leikkiminen ja ei-binäärinen sukupuolirepresentaatio.”
En voi sanoa hyppineeni suorastaan riemusta, kun luimme edellä olevaa näyttelyn kuvausta Kumun sivuilta. Fetissikulttuurilla leikkiminen kuulosti ennalta jotenkin niin kuluneelta ja aikansa eläneeltä.
Museon pysyvät kokoelmat, jossa esitellään kattava läpileikkaus virolaisesta taiteesta 1700-luvun alusta toisen maailmansodan loppuun, ei sytyttänyt kiinnostusta senkään vertaa. Esillä olevasta Viron neuvostoajan taiteesta puhumattakaan. Näyttelyjä kohtaan tuntemastamme perin vähäisestä kiinnostuksesta huolimatta suuntasimme vakain askelin kohti museon sisäänkäyntiä.
Vaikka olen monessa asiassa melkoinen vastarannankiiski, olen taiteen suhteen hyvin kaikkiruokainen. Saatan mennä katsomaan näyttelyä vaikken olisi kiinnostunut aihepiiristä laisinkaan. Olen kuitenkin hyvin kiinnostunut siitä, millaisia uusia ajatuksia kokemus herättää. Usein käy niin, että huomaankin innostuvani aivan mahdottomasti. Saatan haltioitua niin perusteellisella tavalla, että kadotan ajan- ja paikantajun. Eikä haltioitumisissa edes ole aina kyse esillä olevasta taiteesta. Olen myös valtavan hyvä innostumaan vaikkapa juurikin rakennuksen arkkitehtuurista, vessan kaakeloinnista tai museokaupan kirjavalikoimasta. Toisinaan takerrun johonkin teoksessa olevaan epäolennaiseen yksityiskohtaan tai näyttelytilassa vallitsevaan tunnelmaan. Taidekokemus, perustuipa se yllättävyyteen, estetiikkaan, tai uuden aihepiirin tai näkökulman avautumiseen ja uusiin havaintoihin palkitsee. Palkitsee toden totta monin ennalta vaikeasti kuviteltavin tavoin. Taiteen kohdallahan ei ole ollenkaan oleellista se, pitääkö näkemästään, vaan se, että antautuu mieli avoimena kokemaan, näkemään ja tuntemaan.




Ja niinhän siinä jälleen kerran kävi. Olin vaikuttunut heti saapuessani valtavan hienoon Viattomat ja Kirotut -näyttelyyn, missä erityisesti muotisuunnittelija Rick Owensin huikean veistokselliset luomukset loivat näyttelytilaan voimakkaan utopistisen tunnelman. Rick Owens on kalifornialainen muotisuunnittelija, jonka enimmäkseen mustavalkoiselle taiteelle on tunnusomaista hillitty tasapaino funktionaalisen designin ja puhtaan muodon välillä.
Lumouduin näyttelystä, missä yksinkertaisilla voimakkailla valoilla ja tilaan tuoduilla orgaanisilla luontoa mukailevilla elementeillä oli loihdittu vaikuttava minimalistisen graafinen näyttelykokonaisuus. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kaipaan yksinkertaistamista ja selkeyttä. Ehkä kaikki tämä visuaalinen tulva, mitä joka tuutista tuupataan, saa kaipaamaan yksinkertaisia ja helposti sisäistettäviä asioita.
Istuin hievahtamatta hämärässä tilassa katselemassa useaan kertaan tallenteita Owensin vahvatunnelmaisista muotinäytöksistä, missä suunnittelijan kiinnostus visuaalisen kulttuurin eri ulottuvuuksiin ja ilmenemismuotoihin tulee selvästi esiin.
Virolainen räppäri Tommy Cash, joka tunnetaan usein persoonaa vaihtavana artistina, uudistaa jatkuvasti niin itseään kuin häntä kuvaavaa estetiikkaakin. Hänen musiikkivideoissaan esiintyvä taidehistorian kuvastoa groteskilla tavalla käsittelevä kerronta, poptaiteesta ammentavat ja värikkään kitschin kuorruttamat amerikkalaisvaikutteiset teokset eivät saaneet hirveästi innostumaan. Ehkä niissä, kuten hotellimme aulatilassakin, oli minulle hiukan liian paljon sulateltavaa. Tai ehkä olen itse toisinaan niin joka suuntaan maanisesti rönsyilevä, etten jaksa enää ulkopuolelta tulevaa päällekäyvää rönsyilyä. Jokin tasapaino pitää elämässä olla.



Harpoimme myös tunnollisesti läpi virolaisen taiteen historian päätyen tutkimaan taidokkaita maalauksia ja veistoksia. Katselimme lievästi huvittuneina neuvostoajan henkilökulttia vaalivaa taidetta ja poliittista propagandaa pursuilevia julisteita, joissa isänmaata palvelevien pontevien työläisten ja asepukuihin pukeutuneiden nuorten miesten ja ahkerien punaposkisten nuorten naisten sankarilliset hahmot oli valjastettu palvelemaan vallanpitäjiä sosialistisen realismin hengessä. Sosialistisen realismin mukaan – mikä oli neuvostoaikana ainoa hyväksytty taidesuuntaus – taiteen tehtävä oli palvella vallankumousta ja sosialismin rakentamista ja sitä säänneltiin tiukasti vallanpitäjien haluamalla tavalla.
Piehtaroimme kaksi päivää Tallinnan yltäkylläisessä taidetarjonnassa jo lievää taideähkyä potien. Toki huomasimme ravita myös ruumistamme säännöllisesti kulinaristisilla nautinnoilla ja virkistävillä viinilasillisilla pienissä bistroissa ja ravintoloissa, joita Tallinna on pullollaan.
3 kommenttia
Kadriorgissa tulee käytyä lähes joka kerta kun ollaan Tallinnassa. Kumu on just,samoin Kadriogin palatsi jos siellä on jokin näyttely. Meillä on kantakortyi johon otetaan sitten arvoa siksi ajaksi kun ollaan kaupungissa. Voi kätevästi käyttää julkisia liikennevälineitä eli ratikoita liikkumiseen. Seuraavalla kerralla ehkä sitten Maarjamäen palatsiin . Telegrafiska on jo katsottu melkein heti kun se avattiin kesällä. Joulutorin aikaan mennään taas eli ehkä joulukuun alussa. Tallinnassa löytyy aina jotain uutta koettavaa ja just on tietysti lounas jossain kivassa ravintolassa . Useimmat reissut ovat päiväristeilyllä Eckeröllä. Kun päivän suunnittelee etukäteen, ehtii kyllä kokea ihan riittävästi siinäkin ajassa.
Tässäpä tuli hyviä vinkkejä vastaisuuden varalle, kiitos! Päiväristeily voisi todellakin riittää hyvin muutamassakin kohteessa vierailuun. Tuo Maarjamäen palatsi alkoi kiinnostaa!
Korjaan ….Kumu on must…